Alkuvuoden tunnelmia
Educa 2024 on onnellisesti takana. Kyseessä siis Suomen johtava kasvatus- ja opetusalan messutapahtuma. Ropeen pisteellä kävikin melkoinen kuhina koko messuviikonlopun ajan. Tapasimme paljon opettajia, joiden huoli lasten liikkumisesta on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana. Lähes kaikilla opettajilla itsellään oli positiivinen kokemus naruhyppelystä, ja moni totesikin "minne ne narut ovat pihoilta kadonneet..."
No, pitkää ja lyhyttä narua lähti testiin ympäri Suomea ja jäämme odottelemaan palautetta. Meidän messupisteellä toki ensikokeiluja suoritettiin, ja lähes pääsäätöisesti helmihyppynarulla hyppimistä ihasteltiin. Sitä helppoutta mikä siihen liittyy ja sehän siitä tekeekin ainutlaatuisen.
Muuten alkuvuosi on tarjonnut paljon tuotetestausta, sillä saimme Haapamäeltä Finn-Nauha Oy:n meidän toiseksi köysitoimittajaksi. He pystyvät toimittamaan meille värillisiä lankoja ja saamme kauan kaivatun mustan polyesteriköyden meidän helmihyppynarujen sisälangaksi nyt käytössä olevan Piipon valkoisen rinnalle.
Meillä on ollut ja on tulevaisuudessakin tavoite tehdä parhaita mahdollisia tuotteita, jotka kestävät iskuja ja muutenkin parantavat narun toinivuutta käytössä. Musta sisälanka täydentää varsinkin mustilla helmillä varustetun helminarun tyylikkyyttä, eikä se likaannu käytössä niin helposti.
Hulluin asia tällä viikolla on se, että olemme lähettäneet Kiinaan kotimaisia naruja kymmenittäin ja kiinalaiset hyppynaruharrastajat ovat kiinnostuneet Ropeen brändistä. Tavallaan tämä on absurdia, koska pääasiassa globaali kaupankäynti suuntaa ennemminkin Kiinasta länsimaihin.
Kun yrityksen perustamisvaiheessa pohdittiin, voisiko Ropeesta olla kv. brändiksi - nyt todella otetaan niitä ensiaskeleita tuohon suuntaan. Naruillamme hypitään jo Afrikassa ja nyt siis Aasiassa Keski-Euroopan lisäksi. Tästä se lähtee, värikkään suomalaisen brändin kasvu kohti globaalia ilmiötä. Mahtavaa!
Oikein energistä tammikuun loppua kaikille ja hyppimisen iloa jokaiselle!
Olli