Naruhyppely ja musiikki
Olen pitkään pohtinut erilaisia musiikkeja, kun naruhyppelijäyhteisö jakaa videoita sosiaaliseen mediaan. Luulen, että moni valitsee musiikin videoon pitkälti fiilispohjalta, ja usein "nousussa" olevia hittejä soitetaan hyppyvideoiden taustalla.
Itse kuuntelen paljon musiikkia, ja sillä on hyvin syvällinen merkitys elämässä. Erilaiset genret vaihtelevat mielimusiikkina, ja omat tunteet säätelevät myös sen hetkistä kuuntelumusiikkia paljon.
Olen elämässäni käynyt läpi syviäkin tunnetiloja läpi erilaisten kriisien myötä. Kukapa ei joskus kokisi jotain suurempaa kriisiä. Moni varmasti voi samaistua siihen, että musiikki lievittää tunnetiloja ja auttaa purkamaan erilaisia tunteita. Se saa myös fiilistä luotua, ja moni käyttää musiikkia esim inspiraation lähteenä treenatessa. Itsekin käytän kovemmissa juoksuharjoittelussa usein nopeatempoista musiikkia apuna tietynlaisen tunteen herättäjänä.
Rap-musiikkia olen kuunnellut aika pitkään. Se on toiminut varsinkin erilaisten vihan tunteiden vallitessa tunteiden purkajana. Liikunta on auttanut myös. Tietynlainen rap-musiikki on toiminut myös treenimusiikkina.
Ropeen alkumetreillä ajatus sanan "Ropee" riimittelystä oli vahva. Ajattelin, että sana soveltuu pitkän loppuvokaalin ansiosta erilaiseen riimittelyyn mainiosti. Kirjoittelin ylös erilaisia sloganeja, jotka voisivat toimia myös brändin kehittämisessä. Niitä syntyi parisenkymmentä. En ole vielä noita sloganeja käyttänyt juuri mihinkään ja ne hautuvat ajatuksissa toki odottaen sopivaa hetkeä niiden julkaisemiseen.
Rapmusiikissa minua viehättää erilaiset riimittelyt ja syvemmät filosofiat. Sanoituksilla usein räppärit tuovat esiin omaa elämäänsä ja niissä piilee usein nerokkaita ratkaisuja kielenkäytön osalta. Filosofinen ajattelu ja sen esiintuominen sanoituksissa on kiehtova yhdistelmä. Kesällä 2022 toimin Joensuussa Kalevan kisojen kilpailunjohtajana. En edes tajunnut ennen kisoja, että tapahtumaan oli hankittu esiintymään räppärikaksikko Pure ja Mc Sige, jotka vetivät Joensuulle suunnitellun biisin parikin kertaa yleisurheilukatsomon edessä. Tuo teki minuun vaikutuksen. Viimeistään silloin omassa alitajunnassa asiat loksahtivat siihen suuntaan, että ajatus Ropeen omasta rapbiisistä sai alkunsa. Syksyn edetessä sain yhteyden Joensuulaisiin räppäreihin ja lopputulemana tapasimme Mc Sigen ja da Hanskin kanssa lokakuisena iltana Bar Playssä.
Nämä jäbät ovat tehneet räppiä ja muutakin musiikkia pitkään. Vuodesta 2015 he ovat yhdessä tuottaneet omakustanteisesti 4 levyä ja viides ilmestyy lähiaikoina. Nyt meidän polut yhdistyvät sen verran, että aloitamme yhdessä projektin, jonka tavoitteena on tehdä biisi Ropeelle - joka liikuttaa ja luo hyvää fiilistä.
Ropee Olli